perjantai 13. huhtikuuta 2012

2.

Hellurei!
 Nyt voisin vaikkapa alkaa ihan käymäänkin täällä. Hetken oli sellainen vaihe, ettei oikein netti toiminut, niin en koneella paljoa aikaa viettänytkään. Nyt sitten taiteilin koneeseen netin puhelimen kautta.. Toivottavasti sitten ei veloiteta erikseen :D


Ensinnäkin, voisin nyt vähän pidemmällä pöpinällä aloittaa, ensimmäisen kunnon kerran kunniaksi! ;D

Eli, minut tunnetaan enimmäkseen taiteen piirissä nimimerkillä Yalledom.
Jep, piirtelen koneella aika paljon, krhm, tänä vuonna vielä ollenkaan piirtänyt, mutta sitä ei lasketa :D Piiroksia todennäköisesti tulen julkaisemaan täälläkin..
  Tykkään myös valokuvailla kaikkea kivaa luonnosta jne. ;)
 Okei, siispä, mitäs tähän nyt sepustaisi.. Alut on ärsyttävimmät : D No, olen siis 16 ja puoli vuotta täällä maailmassa tallannut :D Heinäkuussa synttärit..
 Kisuista pidän kovasti : ) Meillä on kaksi kissaa, Pimu ja Laku.. Alhaalla niistä kuva:

Pimu, meidän pikku pentu, täyttää kesällä 1 vuoden, ikäisekseen kauhean pieni

Laku ja Pimu, Laku on meidän iso mörökölli.. Huomaa kokoero :o


Jeps.. Eipä tässä nyt sen enempää tähän kertaan.. Ainiin, ei ole vielä sattunut mitään erikoisempaa, vaikka onkin perjantai 13. päivä :P Ei ainakaan vielä, mutta kellokin on tuon verran..
< Se on moro!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti